Kiva tyyppi

Olen koittanut olla työelämässä ystävällinen ja kivatyyppi. Aina en ole tätä ollut. Normielämässä olen melko vahva mielipiteiltäni ja siksi olenkin pääasiassa hiljaa, oli keskustelunaihe mikä tahansa.

Sanotaan, että niin metsä vastaa, kuin sille huudetaan. Tämä on ihan täyttä paskaa. Ainoa mitä olen symppisolemuksella ja kaikkien kaverina olemisella saavuttanut on se, että kukaan ei ota sua tosissaan ja sinua käytetään vain ja ainoastaan hyväksi. Olemalla perusilkeä ja vaativa, saat hyvän mielen, eikä sinua vituta se, että vaikka olet kiva, niin silti sinua potkitaan päähän. Tämä on kumminkin väistämätön tosiasia, sillä elämä on kilpailua, jossa mulkut pärjää.

Työelämässä olen aina suostunut kaikkeen, enkä ole jaotellut töitä toisille kuuluvaksi. Pidän aina lähtökohtaisesti kaikista työkavereista ja olenkin aikojen saatossa todennut lähes 20- vuotta työelämässä olleena, ettei tästä ole yhtään mitään hyötyä. Samaa paskaa lopputulemaa joka paikassa. Revitään niin paljon selkänahasta, kunnes väsyy ja vaihdetaan toinen tilalle.

Onneksi olen huomannut, ettei työtä kannata ottaa vakavasti, vaan perhe ja oma elämä ovat tärkeimmät. Tämä onkin nykyisin vaikuttanut negatiivisesti työmenestykseen, mutta paskat minä siitä välitän.