Pessimistin mietteitä arkirealismin pyörteissä

Lenkkeily ja puhdas ilma pitää mielen virkeänä. Olen ottanut tavakseni käydä metsässä katsomassa kaunista luontoa kahden koirani kanssa. Syksyisin on niin ankean näköistä kävellä kadunreunaa, joten suosittelen kaikille metsään menoa. Eräänä päivänä ajattelin ottaa kuvia ja havainnollistaa, kuinka ihanaa ja mieltä virkistävää metsässä samoilu on.                                            Ruska kaikissa väreissään                                            Metsälampi                                                     Polku ja koirat                                            Sieniä                                             Koirat paskalla                           Nuotiopaikka, jossa voi paistaa tofunakkeja. Harmillisesti jäi kotia. Tällaisessa paikassa sielu lepää ja tuntee itsensä voimaantuneeksi.

Olen tehnyt aina työtä huonolla palkalla. Monesti olen miettinyt, mikä tekee ihmisen niin paljon minua paremmaksi ja tuottavammaksi, että on ansainnut yli kymppitonnin kuukausipalkan. Tiedän, että olen heikkolahjainen ja korkeintaan keskivertoihminen, mutta olen työteliäs, teen työni kunnolla ja ahkerasti. Suostun ylitöihin ja selkäni on vahva. Miksi siis minun pitää hädintuskin elää paskalla palkallani, vaikka työpanokseni on sama omaan potentiaaliin nähden, kuin lahjakkailla menestyjillä. Olenko ansainnut oman kurjuuteni. Mielestäni hyväpalkkaiset ihmiset ovat palkkansa ansainneet. He ovat tuottaneet jotain, josta sitä voi myös maksaa. Minä en tuota, enkä saa siksi kunnon liksaa. Onko silti oikein, että minua rangaistaan heikkolahjaisuudestani. Minkä minä itselleni voin. Moni menestyjä hokee, että luota itseesi, ajattele positiivisesti, mene eteenpäin, opi virheistä älä tyydy jne. Näillä ei ole mitään käsitystä siitä, että mitä jos et vain osaa. Minä olen tyytynyt osaani ja